Katkeruutta, kaunaa, vanhoja vihoja, niistä kirjoitetaan, niitä kelataan edes takaisin, ylös alas.
Sellaisia ovat vietiketjut keskusteluissa.
Kantaa ottavana ja asioita mielessä pähkäilevänä ihmisenä tekisi joskus mieli itkeä ihmisten ahdasmielisyydelle.
Miksi kirjoittaa yhä uudestaan kuinka vihaa noita maahanmuuttajia jotka vievät leivä kotimaan köyhän suusta? Maahanmuuttajat käsitellään pohjasakkana joka vain hakee etuja ja hyvinvointia.
Kaikissa kansoissa on heitä, joille työ on vain rasite jos ilman sitä jotenkin tulee toimeen. Samoin on heitä, jotka kaikin keinoin pyrkivät pysymään työn syrjässä kiinni ja etsimään sitä, vaikka vieraasta maasta, jos ei kotimaassa ole. Kuinka oman maamme kansalaiset muuttivat sankoin joukoin naapurimaahan Ruotsiin työn ja hyvinvoinnin perässä, hakemaan sitä mikä kotimaasta silloin oli vähissä.
Ei ole tietenkään pakko lukea kaikkea. Oman mielipiteensä ilmaisemalla saa vain uuden aallon liikkeelle. Sinut joko lynkataan tai vaiennetaan muutoin, jos pienelläkään eleellä osoitat hyväksyväsi pakolaisten vastaanottamisen ja heidän auttamisensa. Parempi vaieta siellä, missä nyt suuret sanat huutavat pakolaisuuden ja auttamisen vastaisuutta, ei meille niitä rikollisia.
Milloinkaan ei asioita voida hoitaa kaikkien mielen mukaan. Koskaa ei ole yksimielisyyttä, se on päivän selvää, mutta voisimmeko opetella puhumaan pienemmillä sanoilla. Ehkä meitä kaikkia olisi miellyttävämpää muidenkin kuunnella.
Kun ei itselläkkän paljon ole, ymmärtää kuinka vaikeaa on heillä, joilla ei ole edes kotimaan suomaa turvaa.
Korpifilosofi, sellainen olen ja ajattelen elämän olevan suuri seikkailu johon sisältyy arkea ja juhlaa. Mielikuvin, kynällä, hiilellä syntyy kuvia, sanoilla maalaan kuvia ja maisemia. Tunteet, niistä on elämä tehty. Rakkaudesta olen syntynyt ja surusta itkenyt, mutta rakkaus on jokaisessa elämän hetkessä mukana. Mikään ei voi viedä minulta unelmiani. Kommentit tervetulleita
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti