Tragikoomisia tilanteita palaa mieleen kun valmistaudun lähtemään pikkujouluun.
Naureskellen totean, että olen ollut kuin lauhkea lammas, suostunut siihen mitä muut ovat päättäneet. Nyt teen oman pään mukaan ja en palaa pihalta kotiin kun kerran juhlapaikalle menen.
Niin tapahtui viime vuonna. Ajoin paikalle yli 50 km matkan ja erään muun tekemään päätökseen tyytyen, ajoin saman tien takaisin kotiin! Voi helvetti sanon nyt. Olisin silloin voinut sanoa, että teen itse päätökseni ja muut jääkööt kotiin, mutta kun silloinkin, en voinut loukata, en sanonut mitään, vaikka kiehuihan se mielessä. Olisin lipullani voinut mennä sisään, mutta...
Tämä päivä alkoi leipomisella. Kangasniemen Paloasemalla, kuten koko maan Paloasemilla vietettiin avoimien ovien päivää. Jokin moka oli käynyt ja lehdessä ei ollut mitään ilmoitusta tapahtumasta, mutta onneksi ilmoituksia oli jaettu eri pisteisiin ja tulihan sitä väkeä hiljalleen kahville ja mehulle. Lapset suorittivat rasteja ja saivat palkkioksi palokuntatietoutta kotiinkin vietäväksi.
Hiukan toiveita jäi itämään, ehkä meidän naisten joukkoon sadaan lisäystä. Vähäinen on meidän joukkomme, ehkä se kasvaa kun kiinnostuksen saa tarttumaan. Kivaa touhua tämä Palokuntanaisten toiminta kaiken kaikkiaan.
On mielenkiintoista ja paljon antavaa toimintaa tuo nuorten parissa työn tekeminen.
Tästä siis pyhäpuku ylle ja matkaan. Komediaa saa iltaan sisältyä, tragediat muihin paikkoihin. Kuka minua siellä kaipaa, ei kukaan, mutta menen kuitenkin, jos huomenna kaipais!
Korpifilosofi, sellainen olen ja ajattelen elämän olevan suuri seikkailu johon sisältyy arkea ja juhlaa. Mielikuvin, kynällä, hiilellä syntyy kuvia, sanoilla maalaan kuvia ja maisemia. Tunteet, niistä on elämä tehty. Rakkaudesta olen syntynyt ja surusta itkenyt, mutta rakkaus on jokaisessa elämän hetkessä mukana. Mikään ei voi viedä minulta unelmiani. Kommentit tervetulleita
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti