Lauantai.

Tuo sana, lauantai, on jäänyt lapsuudesta mieleen "lauvantaina" ja illaksi  lämmitettiin sauna.
Muistuipa tässä mieleeni kuinka olin joskus peltotöissä päivän oltuani illalla niin väsynyt, että isän piti moneen kertaan herätellä muiden lasten mukana saunaan.

Niihin aikoihin oli vielä sisäänlämpiävä, savusauna.
Usein niin kitkuinen löyly, että silmiä kirveli, vaikka saunaa oli tuuletettu oven ja seinä räppänän kautta.
Lauteista jäi joskus nokinen läiskä pyllyyn, vaikka lämmityksen aikana pidettiin sitä seinäräppänää auki ja savu pääsi esteettä liki kattoa hiipimään ulos. Saunaan lämmitettiin vesi isossa muuripadassa nuotiokivien päällä, tai kattiloissa hellalla. Ei silloin vettä haaskattu, se oli tarkkaan käytettävää ja kannettava kaukaa. Alkeelista elämää se oli, mutta aah, niin kivaa. Sitä on tässä ikääntyessään oppinut kaipaamaankin, savusaunaa, kaikkine kitkuineen.

Pakkasillakin juoksimme paljain jaloin saunaan, eikä varpaita milloinkaan palellut.
Kyllä omat lapsenlapsetkin riemuitsivat päästessään Hirvihaarassa talon ympäri pitkin hankia kesken saunomisen. Riemuahan se on, jospa vielä itsekin innostuis.

Tämä lauantai menee jotenkin savun ja tulen merkeissä. Maan aploasemilla on avointen ovien päivä. Niitä varten olen jo lauantaini aloittnut. Viimeiset kaksi pellillistä pikkupullia ovat uunissa. Kunhan ne hiukan jäähtyvät pakkaamista varten, liikkeelle ja töihin.
Se tämä " aateluus " velvoittaa.